Vappuaatto 30.04.2011

Kävimme Sepon kanssa jo vappuaattona aloittaan Pahiksen kauden. Saavuimme rantaan sovittuun aikaan kello 12:00. Tähtäimessä oli pieni niemeke kahden pajun välissä lammen etelärannalla, Jepulis siellä kuitenkin mätti kaameita särjen lortteja sumppuun minkä kerkis. Maissi koukkuun ja syötti veteen niin saman tien oli särki viemässä. Katselimme Jepuliksen touhuja hetken aikaa ja päätimme kurvata lammen pohjoispäähän ongelle ja yrittää sieltä jos sattuisi ruutanat oleen hereillä.

Kasasimme vehkeet kasaan ja pistettiin mämmit kupilla. Ongimme 11m parteilla, 11m metrin päässä tarvi jo nelosen kärsää, koska vesi on tällä hetkellä todella korkealla. Ei aikaakaan kun särkiä alkoi nousemaan myös lammen pohjoispäästä. Niitä siinä sitten ongittiin, joukkoon tuli myös pieniä ahvenen sinttejä (tänä vuonna ne painaa noin 10g kutale :D) Sain yhden ruutanan, mutta haavi ei ollut valmiina ja nostin 400g rutkua siimasta ja irtosihan se. Laskin sen kuitenkin saaduksi, mutta Seppo sanoi että selvä karkuutus :P Olisikohan meillä ollut viitisen kiloa särkiä mieheen reilun 3,5h onginnan jälkeen, vaikkei särkeä ihan tosissaan yritetty.

Lammen toisesta päästä kuului kummia, Jepuliksella jo 4 karppia sumpussa, KARPPIA!! Yes, ne siis todellakin ovat lammessa. Jepulis onki kuulemma illalla kymmeneen asti niin että siimat ja simat olivat jo niin sotkussa että piti lopettaa :D Saldona loistavat 10 karppia, 2 suutaria ja olikohan se nyt 4-5 ruutanaa(Jepulis kommentoi ja korjaa jos muistan väärin) ja särkiä tietenkin vino pino, suurimpien ollessa 250g luokkaa. Loisto veto!

Seppo se sitten tykkää onkia särkiä huvikseen, niin kuin ilmeestä näkee :D

Minua taas ilahduttaa särkienkin onginta :D

Komeita on Pahiksen särjet!

 

Vappupäivä 01.05.2011

Päätimme aikaistaan onginnan aloitusta tunnilla ja saavuimme kello 11:00 rantaan. Luotimme siihen että Jepuliksen otsanahkaa kiristää siihen malliin että eteläpään niemeke on vapaana, ja niinhän se oli!

Seppo pisti kupilla varovaisesti vain 3 kovaa kuukunaa ja aloitti onkimaan. Kun sain vehkeeni valmiiksi kupitin 6 palloa mäskiä, kuulemma lähelle sitä paikkaa mistä Jepulis eilen onki. Peksukin saapui rantaan ja totesi "jaahas sitä on parhaat paikat jo miehitetty" ja kasasi kamansa grillikiskan puoleisen pajupuskan toiselle puolelle.

Eikä aikaakaan kun kohoani vietiin ja ensimmäinen Pahiksen karppini ui haaviin! Seppo onki vierestä tyhjää.... kerrankin näinkin päin! Kolmas karppini venytti kumpparia jo ihan huolella ja kaikki oli varmoja, että siiman päässä on suutari. Hämmästys oli suuri kun reilu kilon peilikarppi löysi tiensä sumppuun. Karppeja tuli vielä 3 kpl lisää eli yhteensä 5kpl karppeja, ruutanoita 3kpl, sekä 3kpl pieniä 10g ahvenia. Mutta kukaan ei saanut särjen särkeä vaikka lampi oli niitä eilen PULLOLLAAN!? Kylmä keli vaikutti, ilman oli todella paljon viileämpi kuin edellisenä päivänä.

Olin niin jäässä, että oli pakko lopettaa onkiminen puol kolmen aikaan. Peksu alkoi kans keräämään kamppeitaan, ei kuulemma yks epävarma "lineri" oikein jaksanut lämmittää :D Sepolla oli yksi 300g karppi ja Seppo päätti jäädä vielä onkimaan.

Pahalammen reilu kilon peilikarppi

Vappupäivän saalis.

Vielä kuva päivän isoimmasta, on ne kauniita kaloja!

Karpit tuntuvat olevan hienossa kunnossa, mietimme että jokohan niitä olisi tänäkin vuonna jo keretty pistään lisää vai ovatko nämä siitä syksyn 30kpl istutuserästä.

Soittelihan se Seppokin vielä myöhemmin ja oli saanut kalan syömään tuloksena: 2kpl suutareita, 2kpl ruutanoita ja 2kpl karppeja plus 1 särki! Toivottavasti ensi viikonloppuna on lämmin keli ja särki syö niin saadaan niitä poistettua lammesta sunnuntain kisoissa hyvin.